Tuulettimet kytkimillä sekä valoilla etupaneeliin
Tässä artikkelissa on tarkoitus modata kaksi kappaletta 60x60mm tuuletinta etupaneeliin. Laitteen voi laittaa jäähdyttämään esimerkiksi kiintolevyä jos se on laitettu 5,25" laitepaikkaan. Aion kuitenkin laittaa tuulettimet puhaltamaan ulospäin. Tarvitset kaksi 5,25" suojaläpyskää, kaksi tuuletinta, kaksi sormisuojaritilää sekä puukon. Valoihin ja kytkimiin tarvitset kaksi sinistä lediä, ledipitimet sekä kytkimet.
Kaksi kappaletta tarvittavia 5,25" laitepaikan suojia.
Tuulettimina käytän Jamicon valmistamia liukulaakeroituja malleja jotka maksavat vähän päälle 30mk kappale.
Tuulettimen eteen tulevaa ritilää ei oikeastaan tarvittaisi, mutta se näyttää hienolta. Ritilät maksoivat 14mk/kpl.
Reikien teko

Aluksi on tärkeää suunnitella mihin kohti tuulettimet laittaa. Se käy kätevästi ritilöillä hahmottelemalla.
Reiän piirtäminen kannattaa tehdä vedenpitävällä tussilla ettei merkki kulu pois työstövaiheessa.
Piirtäminen helpottuu huomattavasti jos laittaa esimerkiksi sinitarraa ritilän alle.
Valmiit merkinnät joissa on myös ruuvin paikoille valmiit merkit.
Reikien tekemiseen päätin käyttää ainoastaan tavallista puukkoa. Puukon kärki on syytä olla terävä, koska muuten työstä ei tule mitään.
Noin tunnin taiteilun jäkeen ovat reiät valmiit. Reunat kannattaa hioa esimerkiksi vesihiomapaperilla.
Levyjen vahvistepalat on irrotettava, koska muuten tuulettimet jäisivät koholle.
Kytkimet sekä valot
Tarvitset kaksi tavallista tai superkirkasta sinistä lediä, koveria ledipitimiä sekä kaksi on/off/on tai on/off kytkintä.
Reiät voi taas tehdä puukolla, se on helpoin tapa koska muovi on pehmeää ja helposti muokattavaa.
Kytkennät on todella helppo toteuttaa, ei tarvita edes vastuksia ledeihin koska ne toimivat mainiosti viidellä voltilla jolla aion pyörittää tuulettimia. Ensin kytket tuulettimien sekä ledejen miinusjohdot toisiinsa. Sitten laitat toisen tuulettimen ja toisen ledin plusjohdot toisiinsa kiinni ja kytkimeen kiinni. Kytkin toimii niin, että jos väännät ylös, keskimmäinen ja alempi liitin yhdistyy. Viisi volttia laitetaan tästä johtuen keskimmäiseen liittimeen. Lopuksi vain tinakolvi lämpenemään.
Paksumpi johto keskellä on itse virtajohto josta tulee viisi volttia. Ohuemmista johdoita toinen menee lediin ja toinen tuulettimeen. Jos tuulettimia haluaa pyörittää isommalla jännitteellä, on syytä laittaa lediin menevään johtoon vastus joka rajoittaa jännitteen määrää.
Aluksi meinasin laittaa ledin kiinni vanhan pc-speakerin johdolla ja liittimellä, mutta päädyin kuitenkin tinaamaan johdot ledeihin kiinni.
Johtoja tuli aika lailla, mutta sain ne lopulta selville ja siististi nippusiteillä.
Kiinnitystä vaille valmis patentti. Ruuvit joilla kiinnitin tuulettimet ovat aika karun näköiset. Tästä johtuen yleiskuva ei ole parhain mahdollinen, mutta mielestäni siitä tuli kuitenkin varsin hieno.
Tuulettimet toiminnassa. Kytkimistä on valittavana päälle tai pois päältä. Kolmas vaihtoehto kytkimessä jäi siis käyttämättä. Viidellä voltilla käytettäessä tuulettimet ovat käytännössä äänettömiä.
Ledit ovat tosi hienon näköisiä pimeässä josta johtuen niitä tulee varmaan pidettyäkin melkein aina päällä.
Loppuarvio
Tuulettimet ovat hienoja koneen edessä, mutta onhan niistä hyötyäkin. Koneen sivussa alhaalla minulla puhaltaa kolme kappaletta 8cm tuulettimia ja on tarkoitus, että nämä tuulettimet puhaltavat sitten kuumat ilmat pellolle. Modifikaatio oli helppo toteuttaa jonka ansiosta voin suositella sitä kaikille asiasta kiinnostuneille.