Neonvalo pöydän alle

Nyt kun neonvalojen hinnat ovat laskeneet suomessakin siedettävälle tasolle, mietin, että mihin muualle valoja voisi käyttää kuin kotelon valaisemiseen. Yhtäkkiä mieleeni tuli, että miksei esimerkiksi pöydän alle voisi lyödä yhtä? Olisihan se hieno jos pöydän alta hohtaisi vaikkapa sininen valo. Eikun hommiin.

Tässä huoneeni ja pöytä jonka alle ajattelin valon sijoittaa.

Päätin asentaa neonvalon aivan pöydän nurkkaan, ettei se olisi altis millekkään siihen osuvalle, koska katodit ovat yleisesti todella herkkiä.

Kuten on tiedossa, neonvalo toimii 12V jännitteellä. Sattumalta löysin jonkinlaisen laturin tai vastaavan joka suoltaa ulos juuri sopivaa jännitettä. Muuntaja voi olla peräisin jouluvaloista, akkuporakoneen laturista tai jostain muusta.

Muuntaja muuntaa 230V vaihtovirran 12V tasavirraksi.

Hyvin toimii. Muuntajan johdon päässä ollut latausliitin on poistettava ja neonvalo yhdistettävä siihen vaikkapa sokeripalalla. Tähän väliin voisi laittaa jonkinlaisen vipukytkimen, että valon saa helposti päälle ja pois päältä. En kuitenkaan tehnyt tätä ainakaan vielä. Omasta neonvalostani olen joutunut vaihtamaan toisen johdon (musta) sen jouduttua kissan pennu vihan kohteeksi.

Valo päällä ja toiminnassa. Jopa kirkkaan kattovalon päällä ollessa sininen neonvalo loistaa kirkkaasti ja antaa ainakin jonkinlaisen uuden maun huoneen sisustukselle. Kiinnitin valon ja sytyttimen pöydän alapintaan kaksipuolisilla noin 2mm paksuilla tarrapaloilla jotka osoittautuivatkin varsin tehokkaaksi kiinnitysmekanismiksi.

(Katso tästä hieman isompi kuva valosta toiminnassa)

Pimeässä valo on myös hienon näköinen.

Loppupäätelmät

Sellainen modi tällä kertaa joka ei tosin kohdistunutkaan tietokoneeseen vaan pöytään. Onhan tämä pieni piristysruiske muuten ankeaan huoneeseeni, mutta luultavasti tuohonkin joskus kyllästyy, pitääpä joskus testata muitakin värejä... Neonvalolla voi valaista tietenkin vaikka tietokoneen näytön taustan laittamalla valon näytön taakse ja paljon muita kohteita. Kokeilkaa itse =D.