LG CED-8120B
Kun vanha luotettava HP 8210i-asemani hajosi, jouduin alkaa katselemaan uusia asemia ostomielessä. Ajattelin, ettei enään kannata ostaa mitään HP:n romuasemia vaikka ihan hyvinhän se on minulla toiminut lähes kaksi vuotta. MBnetin hintaseurannan avustuksella päädyin tilaamaan kyseisen aseman Bulldogista aika edulliseen hintaan. Muutaman päivän kuluttua odotettu paketti saapui postiin.

Kuten on aika tyypillistä, LG on pakannut polttavansa varsin tyylikkääseen ja näyttävään pakettiin.

Paketin avattuani löysin sieltä itse aseman, ohjekirjoja, ide-kaapelin, äänikaapelin sekä ohjelmisto cd:n.
Hetken väkerrettyä Enlightini kiskoja asemaan kiinni, sain koko homman paikalleen. Vielä virtaa laitteelle ja ide-kaapeli kiinni niin päästään testimään toimiiko vai ei.

Itse asema on suhteellisen näyttävä vaikkei niin radikaalia muotoilua olekaan luvassa kuin esimerkiksi Philipsillä. Oikeastaan voisi sanoa, että asema on hillityn asiallinen.
Itse olen miettinyt jo kotvan aikaa, että miksi ihmeessä valmistajat laittavat vieläkin kuulokkeille ulostulon itse asemaan vaikka harva enään kuuntelee cd:itä tällä tavalla.
Mukana tulleella cd:llä on Adaptecin Easy CD Creator 4 sekä DirectCD -ohjelmat. Päätin asentaa CD Creatorin mutten DirectCD:tä koska se on mielestäni aivan turha. Asensin myös Nero 5.5-polttosoftan jonka saa haettua ilmaiseksi valmistajan kotisivuilta. Kannattaa hakea myös CloneCD.

Tässä yksinkertaisen näköinen CloneCD jolla voi lukea cd:t imageiksi ja polttaa niitä sitten kiintolevyltä. Tämä ohjelma osaa myös polttaa suurimman osan kopiosuojatuista levyistä. Muistakaa toki tekijänoikeuslait, niitä ei sovi rikkoa ;)

Asemaa testattiin lukuisilla eri tallennusmedioilla, 4x-10x CD-RW-levyillä, uusilla sekä vanhoilla CD-R-levyillä +kaikilla mitä sattui löytymään. Kaikki kirjoitustestit onnistuivat täydellisesti ilman ongelmia eikä yksikään levy mennyt pilalle.
Loppuarvio
Polttava on hintaansa nähden kannattava ostos. Kannattaa miettiä tarkkaan, että ostaako 12x vai 16x aseman, koska täyden cd:n polttoajassa ei ole kuin noin minuutti eroa. Olen polttanut noin 50 cd:tä eikä yksikään ole mennyt pilalle. Eli aseman luotettavuus on huippuluokkaa. Burn Proofin puuttuminen asemasta hieman harmittaa, mutta ei kuitenkaan ole välttämättömyys. Jos olet hankkimassa uutta polttavaa, on tämä asema varteenotettava vaihtoehto.
