Juke-Cd

Yhtäkkiä tuli mieleeni, että miksei cd-levyjä voisi varastoida koneen sisälle helpottamaan kuljetusta vaikkapa verkkopeleillä. Myös tyhjiä cd-r levyjä olisi ihanteellinen varastoida kyseiseen patenttiin. Hommasin jostain vanhan cd-aseman joka ei enää suostunut lukemaan levyjä, mutta kelkka toimi moitteettomasti. Tästä se sitten alkaa...

Asema on joku vanha merkitön malli, joka ei enään suostu lukemaan levyjä. Kelkan on oltava hyvä tätä modia varten, joten valita kannattaa sellainen asema, jonka kelkka on aika vahvaa tekoa, toisin kuin esimerkiksi Creativen asemissa, joissa etuläppä kääntyy pois ja sisältä tulee heppoinen kelkka.

Aseman purkaminen

Aseman avaaminen aloitetaan avaamalla cd-kelkka painamalla etupaneelissa olevasta reiästä jollain piikillä. Tämän jälkeen otetaan kelkan päästä maski irti vääntämällä ja nostamalla ylöspäin. Sitten otetaan aseman etupaneeli irti painamalla jokaisella puolella olevista klipsuista, jolloin lukitus aukeaa. Viimeiseksi otetaan peltikuoret irti.

Asema avattuna. Kuten kuvasta voi huomata, on cd:n pidikelevy harmittavasti tiellä.

Pidikelevy on poistettu tässä kuvassa, se oli vain kahdella ruuvilla kiinni joten homma on helppo. Seuraavaksi otetaan kelkka irti, että päästään purkamaan asemasta loputkin tarpeettomat roinat. Kelkka irtoaa ainakin tässä asemassa painamalla kuvaan merkatusta lukosta ja vetämällä kelkka pois.

Kelkka poistettuna. Keskellä asemaa on lukuyksikkö joka hoitaa cd-levyn lukemisen. Se on vaimennettu iskuilta kumitulpilla jotka ovat ruuvien välissä. Tässä vaiheessa kannattaa kokeilla, että toimiiko aseman kelkka vielä napista painamalla.

Lukuyksikkö irroitetaan avaamalla neljä ruuvia sen nurkista ja repäisemällä kaapelit irti. Jos asema ei enään suostu avaamaan luukkuansa tämän jälkeen, täytyy tavarat jättää aseman sisälle.

Asema purettuna niin, että kelkka aukeaa vielä napista painamalla.

Tapin asennus

Seuraavaksi on tarkoitus rakennella jonkinlainen tappi johon cd:t voisi helposti sujauttaa ja joka mahtuisi koneen sisälle. Mitään muutakaan en keksinyt tähän hätään kuin tyhjien cd-levyjen kotelon jossa on alkuperäisesti ollut 25 kappaletta levyjä. Olen pannut myös merkille, että metallinen huopatussi on myös juuri sopivan kokoinen halkaisijaltaan tähän tarkoitukseen.

Tästä kuvasta selviää viimeistään, että mikä on tämän patentin tarkoitus. Cd-kotelosta leikataan 8cm cd-levyille varattuun koloon sopiva pala ja liimataan se kiinni kelkkaan.

Tappiin voi kasata noin 30 levyä.

Kannen leikkaus

Jotta kannen saisi kiinni, on siihen leikattava sopivan kokoinen reikä.

Leikkasin reiän Dremelillä ja viimeistelin vesihiomapaperilla. Reiästä tuli ehkä hieman liian iso, mutta eipä se paljoa haittaa.

Reunan tiiviste

Koska metallikannen reunat näyttävät aika karuilta paljaana, päätin leikata tavallisesta sähköjohdosta kuoret irti ja laittaa ne reunan päälle.

Väliin kannattaa laittaa vaikkapa pikaliimaa.

Reunasta tuli hieman siistimpi, vaikka johdon kuoret menivät hieman ruttuun väistämättä liimauksessa.

Vastus kelkan moottoriin

Koska kelkka tulee aika kovalla vauhdilla ulos asemasta, päätin koittaa, että voisiko moottoriin laittaa vastuksen joka hidastaisi vauhtia sopivasti.

Kun asemaa avaa tarpeeksi, löytyy oikea moottori ja oikeat johdot.

Vastus asennetaan punaisen johdon väliin. Valitettavasti en muista, että kuinka ison vastuksen laitoin kutistesukan sisälle, mutta kannattaa laskea oikea koko ennemmin kuin alkaa summassa kokeilemaan, että mikä hidastaisi sopivasti. Mittauksieni perusteella moottori käyttää noin kuuden voltin jännitettä.

Ledien asennus

Jotta levyjen takaa saisi loistamaan valon, täytyy sinne asentaa vaikkapa muutama ledi. Porasin 5mm poralla neljä reikää levyyn ja liimasin pikaliimalla niihin tavalliset vihreät 5mm ledit.

Virta valoille otetaan vaikka suoraan virtalähteen johdosta tinaamalla toinen johto cd-aseman piirilevyn liittimeen johon tulee +5V ja toinen maahan eli 0V.

Liitin kaksi lediä sarjaan ja kaksi rinnan, jolloin vastuksia ei tarvita kun käytetään viittä volttia. Eli kukin ledi saa nyt 2,5V jännitettä.

Nyt ledit ovat toimintavalmiina. Kun aseman taakse laittaa virtajohdon kiinni, syttyvät ledit automaattisesti palamaan ja periaatteessa napista painamalla kelkan pitäisi aueta.

Etulevyn asennus

Patentti vie tilaa kahden 5,25" laitepaikan edestä ja ajattelin tehdä etulevyn laitteeseen 6mm pleksistä. Mittasin oikeat mitat ja leikkasin levyn oikean kokoiseksi. Viimeistelyn tein vesihiomapaperilla. Pleksi kiinnitetään pikaliimalla kelkan etureunaan kun asema on paikoillaan koneessa. Laitteen olisi tietenkin voinut kätkeä huomaamattomasti kotelon 5,25" suojien taakse.

Laite käyttövalmiina asennettuna koneeseen. Avausnapin kohdalle voi tehdä vaikka pienen reiän tai rakentaa jonkinlaisen omatekoisen nappulan. Ledit loistavat levyjen takana aika hienosti. Kuvassa ne eivät toki ole niin hienon näköiset kuin oikeasti =D.

Aseman etupaneeliin kelkan alle olisi voinut laittaa vaikkapa jotain mustaa pahvia tai vastaavaa, ettei se näyttäisi niin epäsiistiltä, mutta siitä sitten vain kehittelemään omia systeemejä.

Loppupäätelmät

Lopputulos on erittäin kätevä juuri silloin, kun pitää lähteä koneen kanssa johonkin kuten vaikkapa lan-tapahtumiin. Nyt koneen sisälle voi varastoida 30 kappaletta pelejä, ohjelmia, dvd-elokuvia tai tyhjiä cd-levyjä. Rakentelu on suhteellisen helppoa jos vain pitää ajatukset kasassa ja muistaa, että mitä on tekemässä. Saman idean pohjalta voi varmasti kehitellä vaikka minkälaisia vempaimia jotka ovat enemmän tai vähemmän hyödyllisiä.