Ide-kaapeleiden pyöristys
Koska vanhat pyöristämäni kaapelit olivat jo aikansa eläneitä ja vieläpä rumia, päätin koittaa jotain uutta tekniikkaa kaapeleiden pyöristämiseen...

Tässä vanha kaapeli, jonka ole pyöristänyt yksinkertaisesti irroittamalla kahden johdon nipuissa johtimet toisistaan ja vetämällä jotain teippiä päälle. Tällainen menetelmä ei ole todellakaan mikään hienonnäköinen, katsotaanpa, että paraneeko kaapeleiden ulkonäkö seuraavalla modifikaatiolla.
Johtojen erotus toisistaan


Tavallisessa ide-piuhassa on 40 johdinta ja tässä artikkelissa keskitytäänkin sellaisen pyöristykseen. En saanut hommattua "tavallista" piuhaa jossa olisi ollut kolme liitintä, mutta sama tekniikka toimii sellaisenkin kanssa. Irrotin johdot toisistaan painamalla neulalla niiden väliin ja vetämällä pari senttiä jonka jälkeen pystyykin jo käsin vetämään johdot irti toisistaan. Myös mattoveitsi tai vastaava käy. Johdot saa myös irti toisistaan kynsilläkin, mutta helpompi on käyttää jotain apuvälinettä.
Johtojen niputtaminen

Tässä kolme erilaista aloitusvaihtoehtoa niputtamiselle.

Teippinä kannattaa käyttää taipuisaa ja tahraamatonta teippiä. Teippiä kuluu aika paljon, eikä tavallinen pieni rulla riitä edes kahden johdon päällystämiseen.

Toinen pää jää pullottamaan välttämättä, koska keskellä olevien johtojen pitäisi olla lyhyempiä

Tässä pyöristetty kaapeli valmiina. Keltainen teippi loppui kesken ja jatkoin niputtamista oranssilla teipillä.

Toinen pää jossa on enemmän johtoa kannattaa taitella jotenkin vähemmän huomiota herättäväksi.
Toinen versio



Tässä toinen kaapeli jonka tein samalla tekniikalla kuin edellisenkin. Vedin vielä valkoisen teipin päälle harmaata teippiä.
Kaapelista tulee aika kova niputuksen jälkeen eikä se taivu oikein muuhun kuin siihen suuntaan miten päin viiden johdon levyt ovat niputettu. Esimerkiksi ylempänä olevista kolmesta pikkukuvasta vain oikealla oleva antaa kaapelin taipua helposti liittimestä alaspäin.
Loppupäätelmät
Tämä "uusi" pyöristystekniikka tekee ainakin jonkin verran kaapeleiden ulkonäön hienommaksi, mutta kaapelista tulee samalla aika jäykkää tavaraa. Koska viiden johdon levyjä pinotaan kahdeksan kappaletta päällekkäin, tulee nipusta melkein tarkalleen neliskulmainen. Kaikenkaikkiaan jälleen yksi todella hyvin käyttökelpoinen modi.
